Resepti

Kalaa intialaisittain kookosmaidossa

4:lle

n. 500 g kalafileitä (kuhaa, ahventa)
2-3 rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
1 tl inkiväärijauhetta
(1 tl kurkumaa)
ripaus chiliä
1 tl jauhettua kuminaa tai jeeraa
1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
n. 2 tl kalakastiketta tai soijaa
0,5 tl sokeria
1 pieni tölkki kookosmaitoa (n. 1,2 dl)
1-2 dl vettä
öljyä
basilika- tai persiljasilppua


Valele kalafileet sitruunamehulla. Sekoita suola, inkivääri, kurkuma, chili ja jeera keskenään ja ripottele kalojen päälle. (Kuminan tai jeeran siemenet voi hieroa hienoksi morttelissa, jos et saa valmiiksi hienonnettua.) Anna kalojen maustua noin 10 minuuttia.

Kuori sipulit ja valkosipulit. Leikkaa sipulit puoliksi ja suikaloi puolikkaat. Silppua valkosipuli. Kuumenna öljyä niin isolla kannellisella paistinpannulla, että kalat mahtuvat siihen. Kuullota sipuleita öljyssä, kunnes ne ovat läpikuultavia. Mausta kalakastikkeella tai soijalla ja sokerilla. Lisää pannulle kookosmaito ja vettä.

Nosta maustuneet kalapalat sipulien päälle ja hauduta kannen alla noin 15-20 minuuttia. Sekoita välillä varoen, etteivät kalafileet hajoa. Lisää vettä tarvittaessa, jos pannulla oleva neste uhkaa kuivua. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Ripottele ruoan pinnalle basilikasilppua. Tarjoa esimerkiksi basmatiriisin kanssa.

  • Pääruoka