Tietoa kalasta

Syö kalaa kahdesti viikossa.

Kalan syönti on ikivanha juttu, sen osasivat jo esi-isämme. Kala on ollut leivän ohella ruokavaliomme perusta niin arkena kuin juhlapäivinä.

 

Nykyään tiedetään, että kalassa on monia hyviä ominaisuuksia, joiden vuoksi se kuuluu monipuoliseen ruokavalioon. Kalan säännöllinen käyttö vähentää sydän- ja verisuonitautiriskiä ja parantaa diabeetikoiden sokerinsietokykyä. Runsas kalan syönti voi myös vähentää mm. miesten eturauhassyövän riskiä ja ehkäistä ennenaikaisia synnytyksiä. Virallisissa ravitsemussuosituksissa kalaa kehotetaan syömään ainakin kaksi kertaa viikossa, eri kalalajeja vaihdellen.

 

Kalan käyttöä olisi varaa lisätä tuntuvasti, sillä useimmat suomalaiset syövät kalaa vain kerran viikossa tai harvemmin. Kalan syönti kannattaa opettaa jo lapsille, koska perusta hyviin ruokatottumuksiin opitaan jo nuorena.

 

Suomalaisten kalan kulutus on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Kalaa syödään fileeksi laskettuna n. 16 kg/henkilö/vuosi. Olemme EU:n viidenneksi paras kalansyöjäkansa Portugalin, Espanjan, Liettuan ja Ranskan jälkeen. Kotimaisen kalan osuus kulutuksesta on noin yksi kolmasosaa.

 

Lisää tietoa kalankulutuksesta löydät Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen sivuilta, www.rktl.fi

Kalan rasva

Kalassa rasvakin on terveellistä

 

Kalan rasva on pehmeää, koska siinä on runsaasti monityydyttymättömiä n-3-rasvahappoja, erityisesti eikosapentaeenihappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA), ja vain vähän tyydyttyneitä rasvahappoja.N-3- rasvahapot ovat erityisen tärkeitä mm. aivojen, keskushermoston ja näkökyvyn kehitykselle. Kalan rasvoilla arvellaan olevan myös mielialaa parantava vaikutus.

 

Eri kalalajien rasvapitoisuus vaihtelee 0,5 – 24% välillä. Vähiten rasvaa sisältävät mm. hauki, ahven ja kampela. Eniten rasvaa on lohessa, kirjolohessa ja ankeriaassa. Vähärasvaisuutensa ansiosta kalat sisältävät myös melko vähän energiaa.

D-vitamiini

Kala on korvaamaton D-vitamiinin lähde

 

Kalan merkitys ruokamme D-vitamiinilähteenä on huomattava. Kalasta saadaan noin puolet ravinnon mukana tulevasta D-vitamiinista. Lähes kaikki kalat rasvapitoisuudesta riippumatta sisältävät runsaasti D-vitamiinia.D-vitamiini on erityisen tärkeä luuston kunnolle. Osteoporoosin eli luukadon yleistyminen huolettaa terveysasiantuntijoita. Varsinkin nuoret saavat ravinnostaan niukasti D-vitamiinia. Aikuisten tulisi saada D-vitamiinia 7,5 mikrogrammaa/vrk, alle 3- ja yli 60-vuotiaille suositellaan 10 mikrogrammaa/vrk.

 

D-vitamiini ja osteoporoosi

 

D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka varastoituu elimistöön. Sillä on tärkeä merkitys luuston normaalille aineenvaihdunnalle.Ihmisillä D-vitamiinia muodostuu iholla auringonvalon vaikutuksesta. Eteläisemmissä maissa D-vitamiinin saannin turvaa auringonvalo. Suomen olosuhteissa tarvitaan myös ravinnosta saatavaa D-vitamiinia. Sitä on kuitenkin vain harvoissa ruoka-aineissa.

 

Eläinkunnan tuotteista merkittäviä määriä D-vitamiinia sisältävät ainoastaan kalat ja kananmunat. Kasvikunnasta sitä löytyy metsäsienistä. Margariineihin, kevytlevitteisiin ja nestemäisiin maitovalmisteisiin lisätään D-vitamiinia.

 

D-vitamiini osallistuu elimistön kalsiumaineenvaihduntaan ja siten myös luuston aineenvaihduntaan. Mikäli elimistössä on puute D-vitamiinista, heikentyy kalsiumin ja fosfaatin imeytyminen suolesta, ja luustolle ei ole riittävästi näitä mineraaleja tarjolla.

 

D-vitamiinin puute johtaa lapsilla riisitautiin, jolloin kasvava luusto ei mineralisoidu normaalisti ja aiheuttaa lapsille luuston pehmenemisen. Oireina ovat eteenkin alaraajojen käyristyminen, kasvuhäiriöt ja joskus kouristuksia.

 

Aikuisille kehittyy osteomalasia, jolloin uudelleen muodostuva luukudos ei mineralisoidu vaan luu pehmenee. Luusto on vahvimmillaan 35 vuoden iässä ja sen jälkeen alkaa ikään kuuluva haurastuminen. Naisilla haurastuminen kiihtyy 50 vuoden iässä vaihdevuosien vuoksi ja miehillä merkittävä luumassan väheneminen alkaa vasta 60 vuoden iässä.

 

Osteoporoosi eli luukato on tila, jossa luun määrä tilavuusyksikössä on pienentynyt eli luu on haurastunut. Osteoporoosi on ikääntyvien ihmisten sairaus, jossa luunmurtumien hoito on keskeistä. Tavallisimpia osteoporoottisia murtumia ovat rannemurtumat, selkänikamien luhistumamurtumat ja lonkkamurtumat.

 

Lähes 15 % naisista ja 5 % miehistä saa jossain elämänsä vaiheessa lonkkamurtuman. Sen vuoksi osteoporoosin ennaltaehkäisy on erittäin tärkeätä. Usein osteoporoosin ensimmäinen oire on kaatumisen seurauksena tapahtunut murtuma. Kuitenkin jopa pelkkä nostaminen tai muu vähäinen voimanponnistus saattaa aiheuttaa murtuman, jos luu on osteoporoosin heikentämää.

 

Osteoporoottinen murtuma aiheuttaa usein pitkäaikaista kipua, ryhtimuutoksia, liikuntavaikeuksia ja jopa pysyvää vammautumista. Osteoporoottinen murtuma huonontaa merkittävästi elämän laatua. Jo lievänkin D-vitamiinin puutteen on havaittu nopeuttavan osteoporoosin edistymistä.

Proteiini ja kivennäisaineet

Proteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita

Kalassa on runsaasti hyvälaatuista proteiinia

 

Biologiselta arvoltaan kalan proteiini on yhtä hyvää lihan, kananmunan ja maitotuotteiden kanssa. Kala sisältää monipuolisen valikoiman eri ravintoaineita, mutta erityisen runsaasti siitä saa D-vitamiinin, hyvien rasvahappojen ja proteiinin ohella B12-vitamiinia ja seleeniä.Kalan säännöllinen käyttö on varma keino turvata useiden muidenkin vitamiinien ja kivennäisaineiden saantia, varsinkin jos ruokavalio sisältää niukasti tai ei ollenkaan lihaa ja maitotuotteita.

 

Kalojen ja kalaruokien tarkat ravintoarvot löydät Kansanterveyslaitoksen sivuilta osoitteesta www.ktl.fi/fineli.

Ympäristövaikutukset

Kalatuotteisiin liittyvät vaikutukset ympäristöön

 

Suomen ympäristökeskus julkaisi vuonna 2004 tutkimuksen Suomen kalatuotteiden ympäristövaikutuksista. Tutkimuksessa selvitettiin millaisia ympäristövaikutuksia kalaan perustavien elintarvikkeiden tuotannolla on ja mitkä tuotantovaiheet aiheuttavat suurimmat ympäristövaikutukset. Tutkimusmenetelmänä käytettiin elinkaariarviointia, ja siinä otettiin huomioon kaikki oleelliset tuotannon aikaiset vaiheet alkaen raaka-aineiden valmistamisesta ja päättyen kuluttajan lautaselle valmiina tuotteena. Elintarvikkeiden tuotannon katsotaan aiheuttavan haitallisten ympäristövaikutuksien lisäksi myös positiivisia ympäristövaikutuksia.

 

Kalatuotteiden kohdalla positiivisia vaikutuksia aiheutuu mm. kalastuksesta, joka poistaa vesistä rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita.

 

Vesiviljely

 

Kalan tuotannosta aiheutuvien ympäristövaikutuksien määrän vaikuttavat tuotantomenetelmien ja tuotannon tehokkuuden lisäksi se, missä tuotantoa harjoitetaan ja millainen tuotantopaikan ympäristön herkkyys on erilaisille tuotannon aiheuttamille kuormittaville tekijöille. Suomessa kalankasvatukseen liitetään usein merkittävimpänä ympäristövaikutuksena vesien rehevöityminen. Kalankasvatuksessa käytettävillä lääkkeillä ja antifouling eli materiaalilla jota käytetään verkkokassimateriaalin levääntymisen ehkäisemiseen voi olla toksisia vaikutuksia esimerkiksi sedimenttieliöstössä. Antibioottien pääseminen luonnonympäristöön voi lisätä bakteerien vastustuskykyä antibiooteille.

 

Kalankasvatuslaitoksista karkuun päässeet kalat voivat aiheuttaa ongelmia luonnonkalan perimässä. Karkulaisongelma ei niinkään ole ongelma Suomessa, koska karkuun päässeiden kirjolohien lisääntymistä luonnonoloissa ei juurikaan ole todettu. Norjassa tilanne on toinen, sillä karkuun päässeet kasvatetut merilohet ovat uhka Atlantin lohen luonnonvaraiselle geneettiselle kannalle. Norjassa on ongelmana myös karkulaisten luonnonkalakantoihin levittämät kalasairaudet.

 

Kalankasvatus aiheuttaa välillisiä vaikutuksia ympäristöön rehun valmistamisen kautta. Rehuraaka-aineiden tuotannosta aiheutuvat ympäristövaikutukset riippuvat siitä, minkä kasvin tuotannosta on kyse, missä tuotanto tapahtuu ja millä tavalla tuotantoa toteutetaan. Maatalousympäristöllä voidaan katsoa olevan myös luontoa rikastuttava vaikutus: tietyt eliölajit viihtyvät parhaiten juuri pelto-alueella ja lisäksi avoimella maaseutumaisemalla on yleisesti myönteisiä maisemavaikutuksia. Maisemavaikutuksia saattaa aiheutua myös kalankasvatuslaitoksista: ranta-asukkaat saattavat kokea kasvatuslaitosten heikentävän ympäristön maisema-arvoa. Myös kalojen, rehujen ja rehuraaka-aineiden kuljetuksilla on oma osuutensa kokonaisympäristövaikutuksissa.

 

Lisää aiheesta Suomen Kalankasvattajaliiton sivuilta: http://www.kalankasvattajaliitto.fi/

 

Kalastus

 

Jos kalatuotteen raaka-aine on luonnonkalaa, tuotteen alkutuotantovaiheeseen liittyy tällöin kalastuksesta ja perkauksesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia, kuten polttoaineiden kulutus ja siitä aiheutuvat päästöt. Kalastus voi vaikuttaa myös merenpohjan pohjaeliöstöön ja kalakannat voivat heikentyä liikakalastuksen seurauksena. Ruokakalastuksen ”sivutuotteena” saatavat muut lajit joutuvat yleensä kuolleina takaisin mereen, rehukalan pyynnissä hukkakala ei kuitenkaan ole ongelma. Vesien rehevöitymisen hillitsemisen kannalta luonnonkalan käyttö ravintona on myönteistä, sillä kalastuksen seurauksena merestä poistuu ravinteita.

 

Jalostus ja varastointi

 

Varsinaiseen kalatuotteiden jatkojalostukseen, kuten pakastamiseen, fileointiin ja savustukseen sekä varastointiin liittyy lähinnä sähköenergian ja polttoaineen käyttöä. Nämä koneelliset toiminnot vaikuttavat ennen kaikkea globaaleihin vaikutusluokkiin, kuten otsonikatoon ja kasvihuoneilmiöön. Jalostusvaiheen ravinnepäästöt vesiin ovat yleensä pieniä, mutta poikkeuksiakin on toiminnoista ja jätevedenpuhdistustehokkuudesta riippuen. Orgaaninen jäte käytetään hyödyksi pääasiassa turkiseläinten rehuna. Välillisesti jalostus aiheuttaa esimerkiksi pakkausten valmistamisen kautta päästöjä ympäristöön. Tuotteiden säilyvyys aiheuttaa kuitenkin pakkauksille omat vaatimuksensa, minkä takia pakkausten laadusta ei yksinkertaisin menetelmin voida tinkiä. Pakkausmateriaalin määrän minimoinnilla eli pakkauksen koko mitoitetaan pakattavan tuotteen mukaan, voidaan vähentää tuotekohtaisia päästöjä.

 

Kuluttajan valintakriteerit

 

Pelkästään ympäristövaikutuserojen pohjalta ei ole syytä tehdä elintarvikkeisiin liittyviä valintoja, vaan tuotteisiin liittyvät muut ominaisuudet kuten niiden sisältämät ravintoaineet ja energiasisältö sekä muut ihmisen terveyden ja ravitsemuksen kannalta tärkeät ominaisuudet on syytä ottaa huomioon. Luonnollisesti myös ihmisten omilla makutottumuksilla ja ruokailutottumuksilla yleensä on oma vaikutuksensa. Lisäksi tuotteiden tuotannosta on muita, lähinnä yhteiskunnallisia, hyötyjä, joiden huomioiminen on tärkeää varsinkin silloin kun verrataan kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita toisiinsa. Jos kalanjalostusteollisuutta supistettaisiin Suomessa, työpaikkojen menetys koskisi kasvatustoiminnan tavoin erityisesti syrjäisiä rannikkoseutuja.

 

Lähde:

 

Silvenius, F. ja Grönroos, J. 2004
Suomen kalatuotteiden elinkaariarviointi, Suomen ympäristö 687,
Suomen ympäristökeskus. Helsinki.

Linkki: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=80095&lan=FI

Terveysriski?

Voiko kalan syömisestä olla haittaa?

Kalojen loiset ovat osa luonnon kiertokulkua

 

Niiden määrä kalassa kertoo kalan ympäristöstä ja veden laadusta. Suomessa esiintyvistä kalojen loisista tarttuu ihmiseen vain leveä heisimato eli lapamato. Sen toukkaa tavataan hauissa, mateissa, ahvenissa ja kiiskissä, sekä lihaksissa että mädissä.

 

Leveä heisimato voidaan torjua pakastamalla kala -20 asteessa 20 tunnin ajan, tai kypsentämällä kala täysin kypsäksi, jolloin kalan sisälämpötila on vähintään 60 astetta. Tuoresuolattavat kalat ja mäti on syytä pakastaa ennen suolaamista.

Ympäristömyrkyt

 

Eräät ympäristömyrkyt siirtyvät vedestä kaloihin. Ongelma ei kuitenkaan koske kaikkia kaloja.

 

Dioksiineja ja PCB-yhdisteitä, jotka ovat Itämeren ongelma, tavataan rasvaisissa luonnon kaloissa, kuten lohissa ja silakoissa, vanhemmissa kaloissa enemmän kuin nuoremmissa. Elohopeaa saattaa olla joidenkin järvien suurissa petokaloissa, kuten hauissa.

 

Kalasta saatavien ympäristömyrkkyjen terveydellinen merkitys on vähäinen jopa paljon kalaa syövillä. Jos kalaa käyttää runsaasti ja usein, on tärkeää nauttia kalaa monipuolisesti, vaihdellen järvi- ja merikalaa, sekä kasvatettua että pyydettyä kalaa.

Turvallisuus

Elintarvikeketjun turvallisuusjärjestelmät

 

Kuluttajan ostokäyttäytymistä ohjaa neljä arkielämästä nousevaa näkökulmaa; hyvinvointi, kiire, elämyksellisyys ja elintarvikkeiden turvallisuus. Jälkimmäisen ovat nostaneet median puheenaiheeksi jo pitkän aikaa mm. lintuinfluenssa, hullun lehmän tauti, ehec, kaliki ja vierasaineet. Ovatko ne uhka päivittäiselle ruuallemme? Mitä enää uskaltaa syödä? Kansainvälisesti arvioiden Suomessa tuotettavien ja kulutettavien elintarvikkeiden turvallisuus on kansainvälisesti korkealla tasolla, mikä käy ilmi Valtioneuvoston 12.10.2006 eduskunnalle antamasta elintarviketurvallisuusselonteosta. Turvallisuus syntyy koko elintarvikeketjun toiminnan tuloksena. Turvallisuuden keskeisistä vaatimuksista säädetään lainsäädännöllä. Lisäksi elinkeinolla on omia laatu- ja turvallisuusjärjestelmiä.

 

Ministeriö ohjaa elintarvikeketjun laatua ja turvallisuutta

 

Maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosasto ohjaa elintarvikkeiden ja maatalouden tuotantopanosten turvallisuutta ja laatua, eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä kasvinterveyttä. Elintarvikevalvonnan yleisen suunnitellun ja valvonnan ohjaus kuuluvat myös kauppa- ja teollisuusministeriölle sekä sosiaali- ja terveysministeriölle.

 

Vuonna 2006 toimintansa aloitti Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, joka vastaa toimialalla valvonnasta ja tarkastuksesta. Virastossa tehdään myös tieteellistä tutkimusta ja riskinarviointia. Evira huolehtii myös valtakunnallisesta tiedottamisesta, riskiviestinnästä ja kuluttajainformaatiosta.

 

Alueellisen elintarvikevalvonnan suunnittelusta, ohjauksesta ja valvonnasta vastaavat lääninhallitukset. Lääninhallituksissa työskentelee läänineläinlääkäreitä sekä läänin elintarvike- ja terveystarkastajia. Läänien yleisenä tehtävänä on ohjata ja valvoa kuntien tekemää elintarvikevalvontaa, mm. arvioimalla kuntien valvontasuunnitelmat sekä tekemällä arviointikäyntejä kunnissa.

 

Läänineläinlääkärit tarkastavat Eviran ohjauksessa eläimistä saatavia elintarvikkeita käsitteleviä laitoksia. Eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonta Suomessa kohdistuu sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen että niiden ihmisravinnoksi soveltuvuuden varmistamiseen. Valvonnan piiriin kuuluu myös elintarvikkeiden aistinvarainen laatu ja pilaantumisen estäminen.

 

Valtaosa käytännön elintarvikevalvonnasta on kuntien vastuulla. Kunnan valvontaan kuuluvat suuria teurastamoja ja poroteurastamoja lukuun ottamatta kaikki elintarvikehuoneistot. Kunnassa elintarvikevalvonta on yleensä osa toimintakokonaisuutta, jota nimitetään ympäristöterveydenhuolloksi.

 

Kuntien, lääninhallitusten ja Eviran lisäksi valvontaviranomaisia ovat puolustusvoimat, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus ja Tullilaitos. Ensisijainen vastuu elintarvikkeiden turvallisuudesta on kuitenkin elintarvikealan toimijalla.

 

Yrityskohtainen omavalvonta ja lainsäädäntö

 

Omavalvonta on elintarvikealan yrittäjän oma järjestelmä, jolla toimija pyrkii varmistamaan, että elintarvike, alkutuotantopaikka ja elintarvikehuoneisto sekä siellä harjoitettava toiminta täyttävät niille elintarvikemääräyksissä asetetut vaatimukset. Omavalvonnassa tarkkaillaan erityisesti elintarvikehygienian kannalta kriittisiä kohtia, joissa vaaratilanteita syntyy. Kriittisiin valvontapisteisiin perustuvasta omavalvonnasta käytetään nimitystä HACCP-pohjainen omavalvonta. HACCP on lyhenne sanoista Hazard Analysis Critical Control Points.

 

Riskikohtia voivat olla vaiheet joissa elintarvike on alttiina mikrobiologiselle pilaantumiselle tai likaantumiselle, tuotteita käsitellään tai säilytetään liian lämpimässä, tuotteeseen joutuu vääriä ainesosia tai tuotteista annettavat tiedot ovat virheellisiä. Käytännössä omavalvonta on raaka-aineiden laadun valvomista, kuumennus-, jäähdytys- ja säilytyslämpötilojen mittaamista, työvälineiden ja koneiden puhtauden tarkkailua ja pakkausmerkintöjä.

 

Omavalvonta on aina yrityskohtainen ja kirjallinen. Siinä on pidettävä kirjaa sekä tuloksista että virheiden korjaamiseksi tehdyistä toimenpiteistä. Omavalvonnassa syntyvä aineisto (mittaustulokset, tarkastustiedot, tutkimustulokset ym.) pitää säilyttää vähintään vuoden ajan. Omavalvonta elää koko ajan, kun toiminnassa tapahtuu muutos, on omavalvonta muutettava uuden tilanteen mukaiseksi.

 

Elintarvikelainsäädäntö on uudistettu lähes kokonaisuudessaan viime vuosina. Uudistuksessa on korostettu elintarvikealan toimijan oman riskinhallinnan eli omavalvonnan merkitystä turvallisuuden ja laadun varmistamisessa. Viranomaisvalvonnan suunnitelmallisuutta lisätään ja valvontaa kohdistetaan riskeihin.

 

Kaikki Suomessa toimivat kalanjalostuslaitokset ovat EU-hyväksyttyjä ja jokaisella laitoksella on toimiva lakisääteinen omavalvontajärjestelmä. Uuden lain mukaisesti myös kaloista saatavien elintarvikkeiden alkutuotanto ja alkutuotantoa harjoittavat yritykset kuuluvat elintarvikelainsäädännön ja -valvonnan piiriin.

 

On tärkeää periaatteelliselta kannalta huomata, että lainsäädännön yleisellä tasolla ei tehdä mitään eroa eri toimijoiden välillä. Kaloja torimyyntiin kalastava kalastaja on vastuussa omien toimiensa hygieniasta siinä missä suuri kala-alan laitoskin. Yhdistävä tekijä kaikille on Suomessa elintarvikelaki (23/2006), ja erityisesti sen 19§:n omavalvontavelvoite.

 

Pääsääntöisesti vähintään kerran vuodessa jokaisessa kala-alan laitoksessa toteutetaan tuotantolaitoksen ja sen omavalvontajärjestelmän arvioiminen. Koko yrityksen omavalvontajärjestelmä käydään läpi ja arvioidaan sen tehokkuus ja sopivuus verrattuna laitoksen toimintaan. Miten omavalvonnan noudattaminen näkyy käytännössä yrityksen toiminnassa? Noudatetaanko hygieenisiä työtapoja ja ovatko valmistetut tuotteet määräysten mukaisia? Tarkistuskäyntiin voi sisältyä myös valvovan viranomaisen suorittamia mittauksia (esim. tuote- tai säilytyslämpötilat) ja näytteenottoa (esim. puhtaus- tai tuotenäytteet). Tarkastukseen sisältyy siis rakenteiden, välineiden, tuotteiden, toimintatapojen, asiakirjojen, jäljitettävyyden ja testaustulosten tarkastusta sen toteamiseksi, että toiminta on lainsäädännön mukaista. Viranomaiset perivät valvontakäynneistä maksun, jonka suuruudessa on kuntakohtaisia eroavaisuuksia.

 

Tarkastuksia tehdään myös terveysvaarailmoitusten, ruokamyrkytys- ja epidemiaepäilyjen ja kuluttajavalitusten johdosta. Näissä tapauksissa tarkastukset kohdistuvat yleensä tietyn epäkohdan tai tiettyyn elintarvikkeeseen liittyvän seikan selvittämiseen. Tarkastukseen kuuluu työntekijöiden haastatteluja, asiapapereiden tarkastuksia, mittauksia ja näytteenottoa.

 

Omavalvonta kannustimena

 

Tarkastusten sisältö ja tiheys yksittäisten elintarvikehuoneistojen osalta riippuu arvioidusta riskistä, joka puolestaan on riippuvainen harjoitetun toiminnan laajuudesta ja laadusta. Lisäksi on otettava huomioon myös se, kuinka toimija on aiemmin noudattanut elintarvikelainsäädännössä asetettuja vaatimuksia. Tehokkaaseen omavalvontaan tarjotaan yrityksille merkittävä kannustin: erityisen hyvin omavalvontansa hoitavan yrityksen valvontatiheyttä voidaan alentaa. Tämä puolestaan merkitsee yritykselle alempia valvontamaksuja.

 

Omavalvonnan laiminlyönti

 

Hallinnollisia pakkokeinoja (mm. uhkasakko, laitoksen toiminnan keskeyttäminen, markkinointikielto) käytetään elintarvikevalvonnassa silloin, kun elintarvikealan toimija ei ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin elintarvikemääräysten täyttämiseksi, eivätkä muut valvontatoimenpiteet elintarvikealan toimijan velvoittamiseksi noudattamaan elintarvikemääräyksiä ole riittäviä.

 

Laatujärjestelmät

 

Yritysten taistelu olemassaolosta kiristyy, niiltä vaaditaan yhä enemmän selvää näyttöä tuotteidensa, palveluittensa ja toimintansa laadusta. Laatuvaatimukset korostuvat erityisesti uusien liikesuhteiden rakentamisvaiheessa, mutta näyttöä vaaditaan entistä enemmän myös jo vakiintuneissa asiakassuhteissa. Laatujärjestelmien avulla laatu saadaan entistä paremmin integroitua yrityksen liiketoimintaprosesseihin ja johtamiseen. Laatujärjestelmän kirjallinen osa on kokoelma tärkeitä yrityksen toimintaan liittyviä ohjeita ja toimintatapoja sekä yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Laatujärjestelmä kattaa myös yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat, toiminnan tavoitteet, toimintapolitiikat, strategiat ja tarvittavan ohjeistuksen työntekijöille. Laatujärjestelmä on vapaaehtoinen, esim. lainsäädäntö ei sitä velvoita laatimaan Suomessa.

 

Sertifioinnilla tarkoitetaan ns. kolmannen eli puolueettoman osapuolen tekemää toiminnan todentamista. Sillä osoitetaan, että yritys toimii sertifiointiperusteena käytetyn standardin mukaisesti. Kansainvälisiä laatustandardeja ovat ISO 9001, ISO 22 000 ja BRC-kriteeristö. Esimerkiksi ISO 22 000 elintarviketurvallisuusstandardin vaatimukset ovat tiukemmat ja yksityiskohtaisemmat kuin lainsäädännön omavalvontavaatimukset. Asiakkaalle sertifioitu laatujärjestelmä kertoo, että kyseisessä yrityksessä perusasiat ovat kunnossa. Yksittäisen tuotteen virheettömyyttä laatujärjestelmä ei takaa. Se takaa kuitenkin, että yritys reagoi asiakkaan huomautukseen ja korvaa virheestä aiheutuneet vahingot.

Kalaa ravitsemuksessa

Terveellistä!

 

Kala on yksi terveellisimmistä ruoka-aineista, mutta mitä ravintoaineita kala oikeastaan sisältää? Miksi kalaa pitäisi syödä vähintään 2-3 kertaa viikossa ja miksi kala on parasta evästä? Se selviää seuraavilla sivuilla.

Kalalajit

”Kun ahti suo antejaan”

 

Valitse parhaat antimet ahdin valtakunnasta. Seuraavilla sivuilla tutustumme tärkeimpiin kauppakaloihimme ja niiden käyttöön.

 

Puhtaissa järvissämme ja meressä elää monipuolinen valikoima kaloja, joista voi valmistaa herkullisia ja ravitsemuksellisesti suositeltavia aterioita.

 

Elinkeinokalatalouden ammattilaiset, ammattikalastajat, kalanjalostajat ja kalatukku- sekä vähittäiskauppiaat toimittavat vesiemme aarteet käyttöömme tuoreina ja laadukkaina.

 

Kalojen ravintoarvoja löydät osoitteesta www.ktl.fi/fineli

Ahven

Suomen kansalliskala ahven on yleisin kalalajimme. Se on petokala, joka elää sekä järvissä että rannikoiden murtovesissä; sillä on väljät ympäristö- ja ravintovaatimukset.

 

Ahventa pyydystetään yleensä verkoilla, rysillä ja kutuaikana touko-kesäkuun alussa katiskoilla. Ahven on myös pilkkimiesten kala.

 

Paras saalisaika on kutuaika sekä loppukesä ja syksy.

 

Ahvenen liha on kiinteää, vaaleaa ja vähärasvaista – herkullista. Monet pitävät ahventa hiukan piikkisenä kalana, mutta todellisuudessa isoja lihasruotoja siinä on varsin vähän ja ne on helppo poistaa jo raakana.

 

Pienet kalat ovat maukkaita keitoissa ja liemikaloina. Suuremmat ahvenet ovat hyviä esim. fileinä pannulla tai uunissa paistettuina. Savustettu tai grillattu ahven on myös herkullinen.

 

Puhdistetun ahvenen voi myös keittää kokonaisena suomustamatta, jolloin nahka suomuineen poistetaan vasta kypsästä kalasta tarjolle tuotaessa tai lautasella.

Hauki

Hauki on petokala, jonka suu on täynnä teräviä hampaita.

 

Hauki kuuluu maantieteellisesti laajimmalle levinneisiin kaloihin. Se uiskentelee suojaisilla rannoilla ja matalikoilla niin meressä kuin järvissäkin.

 

Kutuaika on keväällä heti jäidenlähdön jälkeen, ja paras pyyntiaika on lokakuusta toukokuulle. Haukea pyydetään verkoilla ja rysillä. Hauki on myös vapakalastajien yleisin kalasaalis.

 

Hauki on vähärasvainen kala, jonka maku on mieto ja muista kaloista selkeästi erottuva. Se on melko ruotoinen kala, mutta kun sen paloittelee oikein, ruotojen poistaminen kypsästä kalasta on helppoa.

 

Haukea on myynnissä kokonaisina kaloina, fileinä, paloiteltuna ja kyljyksinä. Monien mielestä kevään paras sesonkiruoka on joko paloina tai fileinä paistettu hauki.

 

Puhdistettu hauki voidaan myös keittää kokonaisena, jolloin se tarjotaan keitinliemeen valmistetun ruohosipuli-munakastikkeen kanssa. Myös täytetty uunihauki on herkullista.

 

Hienoksi jauhettu hauki on parasta mahdollista kalaa murekkeisiin, murekepihveihin ja kalapulliin. Jauhetussa kalassa ruodot eivät tunnu ja murekeseos pysyy hyvin koossa.

Kampela

Kampelan ulkomuoto on mukautunut kalan elämään meren pohjalla; se on litteä ja toispuoleinen, suu on vino ja silmät ovat samalla puolella päätä.

 

Tavallinen kampela kuuluu oikeasilmäkampeloiden heimoon, kun taas harvinaisempi piikkikampela kuuluu vasensilmäkampeloiden heimoon. Suolaisemman veden npiikkikampelan, ruumis on pyöreämpi kuin kampelan ja sen ihon pinta on nystermäinen.

 

Kampelat kutevat touko-kesäkuussa. Niiden lisääntyminen onnistuu vain riittävän suolapitoisessa vedessä. Kampeloita pyydetään verkoilla.

 

Pyyntiaika on loppukesästä syksyyn. Parhaana pyyntikautena loppukesästä kampelan suoli on aina täynnä, joten kaupoissa myytävien kampeloiden on oltava avattuja ja perattuja.

 

Ammattikalastuksessa kampelat ovat yleensä sivusaaliita.

 

Valkolihaisissa kampeloissa on hieno ja mieto maku. Harvinaisemman piikkikampelan liha on hieman kiinteämpää kuin kampelan. Piikkikampela on komea kokonaisena ja siitä riittää usealle ruokailijalle.

 

Kampeloita myydään kokonaisena, fileinä, savustettuna ja hiillostettuna.

 

Kampela on mainio annoskala ja monien mielestä parasta savustettuna.

Kirjolohi

Kirjolohi on tärkein viljelykalamme. Se on Tyynenmeren lohi ja kotoisin Pohjois-Amerikasta.

 

Kirjolohi ei pysty lisääntymään Suomen vesistöissä, vaan siinä tarvitaan kalankasvattajan apua. Poikaset syntyvät makeassa vedessä, mutta isommat kirjolohet kasvavat sekä makeassa että murtovedessä.

 

Kirjolohen kasvattaminen edellyttää vesioikeuden lupaa ja ympäristökeskuksen valvontaa.

 

Kirjolohet luokitellaan laadun perusteella kolmeen luokkaan, joista Superior- ja Standard-luokan kaloja on vähittäismyynnissä. Superior on täysin virheetön, vahvan punalihainen kala. Standard on vaaleampilihainen peruskala.

 

Kolmas luokka, nk. prosessikala, käytetään elintarviketeollisuuden raaka-aineena.

 

Kirjolohta on tuoreena tarjolla ympäri vuoden joko kokonaisena, fileenä tai useilla eri tavoilla jalostettuna. Kirjolohi on myynnissä aina veri pois laskettuna (=verestettynä) ja perattuna.

 

Vähäruotoinen kirjolohi on erinomaista tuoresuolattuna, keitettynä, paistettuna, grillattuna ja lämmin- sekä kylmäsavustettuna. Se sopii myös kuorrutettavaksi ja patoihin sekä keittoihin.

Kuha

Kuha on tyylikäs petokala, joka on ahvenen isoserkku ja muistuttaa haukea.

 

Kuha on makean veden kala, joka viihtyy myös rannikoiden murtovesissä. Ympäristönsä suhteen vaatelias kuha suosii sameita ja lämpimiä vesiä.

 

Kutuaika on kesällä, jolloin kuha elää parvissa. Kuhaa pyydetään verkoilla lähes ympärivuotisesti. Myös loukkuja eli avoperärysiä käytetään kuhan pyynnissä. Kuha on erittäin suosittu uistinkala.

 

Kuhan liha on valkoista, kiinteää, keskirasvaista ja fileoituna lähes ruodotonta.

 

Kuhaa voidaan ostaa kaupasta fileinä tai kokonaisena.

 

Kuhafileet voi pariloida tai paistaa sellaisenaan tai ne voidaan leivittää eli paneroida ennen paistamista. Usein kuhafileet kääritään rulliksi ja tarjotaan herkullisten kastikkeiden kanssa. Kokonaisen, puhdistetun kuhan voi käyttää keittoihin tai paistaa uunissa.

Lahna

Särkikaloihin kuuluva lahna on litteä ja korkea kala, joka viihtyy lämpimissä vesissä. Lahna on makean veden kala, mutta se selviää myös vähäsuolaisessa murtovedessä.

 

Tanakalla lahnalla on kovat ja suuret suomut sekä paksut ja vahvat kylkiruodot.

 

Lahna kutee touko-kesäkuussa. Paras pyyntiaika on keväällä. Ammattikalastajat saavat lahnaa yleensä sivusaaliina muun saaliin ohessa.

 

Lahna on melko rasvainen ja maukas ruokakala.

 

Särkikaloille tyypilliset ruodot, joita on varsinkin pyrstöpäässä, haittaavat vähemmän isoissa, yli kaksikiloisissa kaloissa. Lahnaa ei kuitenkaan kannata valmistusvaiheessa leikata pieniksi paloiksi, etteivät ruodot mene pätkiksi.

 

Lahnoja on tarjolla yleensä kokonaisena ja joskus myös fileenä.

 

Lahna maistuu kokonaisena tai paloina keitettynä sekä lämpimänä että kylmänä. Erityisen hyvää se on uunikalana, joko sellaisenaan tai täytettynä. Myös savustetuilla ja suolatuilla lahnoilla on ystävänsä

Lohi

Lohi on suuri ja arvostettu kalojen kuningas.

 

Luontaisena lohikalana vesissä ui kaksikin eri rotua: merilohi ja järvilohi.

 

Lohi on vaelluskala, joka kutee virtavassa vedessä. Merilohen kutuaika on syksyllä. Poikaset elävät joessa 2-4 vuotta, minkä jälkeen alkaa kevättulvien vauhdittama vaellus mereen. Meressä elettyjen 2-4 vuoden jälkeen lohet palaavat kuduille syntymäjokeensa.

 

Lohenkalastus on tarkoin säädeltyä sekä ajallisesti että määrällisesti.

 

Lohta kalastetaan avomerellä ajoverkoilla ja -siimoilla, sekä rannikoilla rysin. Lohen sesongit ajoittuvat kesä- ja heinäkuuhun sekä syys- ja lokakuuhun.

 

Lohen liha on rasvaista ja erittäin maukasta. Luonnonlohen erottaa kasvatetusta lihan värin perusteella: luonnonlohen liha on vain hiukan punertavaa, kun taas kasvatettu lohi on voimakkaan punalihainen.

 

Lohen läheisiä sukulaisia, taimenia on kolmea eri rotua. Itämeressä elää meritaimen, järvissä järvitaimen ja puroissa purotaimen eli tammukka.

 

Meritaimen muistuttaa ulkonäöltään lohta. Lohen ja taimenen erottaa siitä, että taimen on kauttaaltaan pilkullinen, kun taas lohen pilkut sijaitsevat kylkiviivan yläpuolella. Lohella on pyrstössään lovi, mutta taimenen pyrstö on suora.

 

Taimenen paras pyyntiaika on keväästä syksyyn.

 

Lohta ja taimenta voi ostaa kokonaisena, fileenä ja medaljonkeina sekä yleensä myös valmiiksi graavattuna.

Made

Made on turskansukuinen, persoonallisen näköinen pitkä kala, jonka pituudesta yli puolet on pyrstöä.

 

Made on kylmien vesien kala. Se on yleinen koko Suomessa ja sitä tapaa sisävesien lisäksi myös rannikon vähäsuolaisissa murtovesissä.

 

Madetta pyydetään yleensä talviaikaan, joulukuulta maaliskuuhun, joka on myös mateen sesonkiaika. Kutuaika on helmi-maaliskuussa.

 

Mateen liha on vaaleaa, kiinteää, vähärasvaista ja maistuu hiukkasen muskotilta.

 

Hyvin varustettujen kauppojen kalatiskeiltä madetta saa ostaa kokonaisena, nyljettynä, fileinä ja tarvittaessa jopa kuutioina. Asiakas saa halutessaan mukaansa perkeet kalaliemen keittämiseen ja myös mateen maksan sekä naaraskaloista arvokkaan mädin.

 

Made on hyvin vähäruotoista. Pehmeärakenteista madetta on syytä käsitellä varovaisesti. Ennen ruuaksi valmistusta se tavallisesti nyljetään ts. sen nahka poistetaan. Kaikki mateen valmistustavat eivät kuitenkaan vaadi nylkemistä, sillä nahka säilyttää makuaineita ja pitää kalan koossa kypsymisen aikana.

 

Madekeitto ja -muhennos ovat keskitalven odotettuja sesonkiruokia, mutta madetta voidaan myös pariloida. Vastoin ennakkoluuloja made on hyvää ruokaa kesälläkin.

Silakka

Parvikalana elävä silakka on tärkein saaliskalamme, joka vaeltaa rannikon ja ulapan välillä.

 

Silakka on läheistä sukua sillille. Ulkonäöltään ne muistuttavat toisiaan, mutta silakka on hidaskasvuisempi ja vähärasvaisempi kuin silli.

 

Silakkaa pyydetään ympäri vuoden, pääasiassa troolilla.

 

Suurin osa silakasta on kevätkutuista, mutta Itämeressä elää myös syyskutuisia silakoita.

 

Silakan rasvapitoisuus vaihtelee ravintotilanteesta ja vuodenajasta riippuen. Ruokakalana silakka on parhaimmillaan syksyllä, jolloin sen rasvapitoisuus on jopa 8 %, kun se kesällä kudun jälkeen on vain 2-3 %.

 

Silakka on tiivis, melko rasvainen ja monikäyttöinen kala.

 

Silakkaa myydään kaupoissa monessa eri muodossa. Tuoreena sitä saa kokonaisena, perattuna, fileinä tai jopa nahattomina fileinä. Silakasta on saatavana myös erilaisia valmisteita kuten silakkapihvejä, savu- ja hiilisilakoita sekä puolisäilykkeitä.

 

Silakkaa voi paistaa, hiillostaa, keittää, savustaa, suolata ja marinoida. Se sopii tarjottavaksi sekä kylmänä että lämpimänä.

Syksyiset silakkamarkkinat tarjoavat runsain mitoin kalastajien omia silakkatuotteita.

 

Sillikaloihin kuuluva kilohaili muistuttaa ulkonäöltään silakkaa.

 

Sen erottaa silakasta karkeiden vatsasuomujen perusteella. Kilohailista valmistetaan maustekalaa, jonka paras vuotuinen sesonki ajoittuu syksyn silakkamarkkinoihin. Myös anjovissäilykkeet tehdään kilohailista.

Särki

Särki on suomen kolmanneksi yleisin kalalaji. Se erottuu muista särkikaloista kuten säyneestä punaisilla silmillään.

 

Särki viihtyy rehevissä lammissa, puroissa, järvissä ja meressä.

 

Särjen kutuaika on touko-kesäkuussa.

 

Ammattikalastajien saaliiksi särki päätyy pääasiassa muun pyynnin sivusaaliina, ennen muuta keväällä.

 

Särjen käyttöä ruokakalana vähentää sen ruotoisuus. Suolasärkifileet kuuluvat joidenkin herkuttelijoiden suosikkeihin.

Säyne

Särjen sukulaiskalalla säyneellä on keltaiset silmät. Se muistuttaa ulkonäöltään lahnaa, minkä vuoksi sitä kutsutaan ”Pohjoisen lahnaksi”.

 

Säyne elää kirkkaissa ja kylmissä sisä- ja murtovesissä. Se on Lapin tekojärvien ammattikalastajien yksi tärkeimmistä saaliskaloista.

 

Särjen ja säyneen selkäfilee on paksu ja mehevä. Näiden kalojen ominaismaku on voimakas ja liha on vaaleaa, nopeasti kypsyvää ja mehukasta.

 

Kaupoista voi ostaa särkeä ja säynettä tuoreena kokonaisena tai fileenä. Tarjolla on myös herkullisia särki- ja säynesäilykkeitä.

Muikku

Lohikaloihin kuuluva hopeakylkinen muikku viihtyy sisävesiemme syvänteissä. Sitä esiintyy myös merimuikkuna eli maivana.

 

Muikku muistuttaa ulkonäöltään pientä siika. Leuka auttaa tunnistamisessa: muikun alaleuka on pidempi kuin yläleuka, kun taas siialla yläleuka on alaleukaa pidempi. Silakasta muikun erottaa selässä oleva rasvaevä.

 

Muikku on parvikala ja sen vuosittaiset kannanvaihtelut saattavat olla suuria. Muikun kutuaika on syksyllä ja sen mäti on erittäin arvostettua herkkua.

 

Muikku on sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala, jota pyydetään kesällä troolilla ja talvella nuotalla. Parhaat saaliit saadaan syksyllä ja alkutalvesta ennen vesien jäätymistä. Pehmeäsuomuiset muikut ovat miellyttäviä käsitellä, joskin pienten, nk. neulamuikkujen puhkominen käsityönä vaatii aikaa ja taitoa.

 

Muikun liha on rasvaista, valkeaa ja miedon makuista.

 

Muikkuja saa kaupoista kokonaisina, perattuina, fileinä, savustettuina, hiillostettuina tai esim. friteerattuina. Perinteinen kalakukko valmistetaan muikuista. Saatavana on myös erilaisia muikkutäyssäilykkeitä.

 

Muikku sopii silakan tavoin monella eri tavalla tarjottavaksi. Useimpien mielestä muikut ovat parhaimmillaan pannulla paistettuina, rantakalan tapaan valmistettuna tai savustettuina.

Mäti

Mäti on suurta herkkua ja se on parhaimmillaan vähän ennen kalan kutuaikaa. Mateen mädillä herkutellaan alkuvuodesta.

 

Erityisen arvostettujen muikun ja siian mätien sesonki ajoittuu syksyyn. Silakka kutee sekä keväällä että syksyllä ja kirjolohen kutuaika on keväällä. Kaupassa on joskus tarjolla myös kuoreen, kiisken ja härkäsimpun mätejä. Mätejä on kaupoissa ympäri vuoden joko tuoreena tai pakastettuna. Kirjolohen mätiä saa myös kylmäsavustettuna.

 

Pakastus antaa herkästi pilaantuvalle mädille säilyvyyttä, mutta mateen, kiisken, ahvenen ja hauen mäti on pakastettava myös mahdollisten loisten tuhoamiseksi. Se tarkoittaa vähintään vuorokautta -18 asteen lämpötilassa.

 

Sulana myytävä mätikin voi olla kertaalleen pakastettua. Kysy kaupastasi! Kaksi kertaa pakastaminen vie mädistä mehevyyden.

 

Mätimunien koko ja väri vaihtelee kalalajin mukaan. Mateen ja muikun mätihelmet ovat pienimpiä. Mateenmäti on väriltään vaaleankeltaista ja muikunmäti oranssinkeltaista. Härkäsimpun mäti on melko suurirakeista ja harmaanvihreää, kirjolohen mäti taas on suurirakeista ja oranssipunaista.

 

Tuore mäti tarjoillaan yleensä miedosti suolattuna blinien tai paahtoleivän kanssa. Lisäksi tarjotaan hienonnettua sipulia, smetanaa, kermavaahtoa tai kermaviiliä sekä mustapippuria.

 

Mädistä voi tehdä hyytelöitä sekä kylmiä kastikkeita kalan kanssa tarjottavaksi ja se sopii myös uuniperunan tai tuulihattujen täytteeksi.

Nahkiainen

Nahkiaiset eivät ole kaloja, vaan sormenpaksuisia, tummanharmaita ja pitkulaisia ympyräsuisia.

 

Ne vaeltavat syksyisin Itämerestä jokiin kutemaan ja tarttuvat silloin pyydyksiin. Nahkiaisjokia on noin 20 ja parhaat saaliit saadaan Perämeren joista.

 

Nahkiaiset elävät suurimman osan elämästään meressä ja ruokailevat takertumalla imusuullaan ja sarveishampaillaan muihin kaloihin ja kiviin.

 

Paras nahkiaisaika on elokuusta marraskuuhun.

 

Nahkiaisia syödään yleensä savustettuina ja hiillostettuina, joko sellaisenaan tai marinoituna. Tuoreena niitä ei ole tarjolla kaupassa.

Nieriä

Nieriä on tumma lohikala, jolla on vaaleita pilkkuja, mutta kutuaikana koirasnieriän vatsa ja kyljet muuttuvat kirkkaanpunaisiksi.

 

Nieriä viihtyy kylmissä ja puhtaissa vesissä ja sen kasvu vaihtelee elinolosuhteiden mukaan.

 

Kutuaika on loppusyksyllä.

 

Lapin tunturivesissä elävää pikkunieriää kutsutaan rauduksi. Suomeen on istutettu myös Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa puronieriää ja harmaanieriää.

 

Kaupoista saa ostaa yleensä kasvatettua nieriää. Sitä myydään kokonaisena tai fileinä. Nieriä valmistetaan ruoaksi kuten muutkin lohikalat. Pikkunieriät ovat erityisen pehmeälihaisia ja maukkaita.

Rapu

Rapu eli jokirapu on kuulunut maamme eläimistöön jääkauden päättymisestä lähtien. Jokirapu elää Suomessa aivan pohjoisimmilla äärirajoillaan.

 

Suomessa on tavattu jokiravun lisäksi vain kapeasaksirapuja. Kapeasaksirapu esiintyy satunnaisesti kaakkoisen itärajamme tuntumassa.

 

Sen erottaa ravusta piikikkäästä selkäkilvestä sekä saksista, jotka varsinkin suurilla yksilöillä ovat pitkät ja kapeat.

 

Täplärapuja on istutettu rajatusti Etelä-Suomeen. Eniten istutuksia on tehty Hämeeseen.

 

Ravunviljely on Suomessa tyypillisimmillään maatalouden sivuelinkeino.

 

Rapukantoja hoidetaan istutuksin, raputautien torjunnalla, elinympäristöä parantamalla, pyyntiä ohjaamalla sekä erilaisin säännöksin ja määräyksin.

 

Ravustuskausi alkaa aina 21.7 klo 12 ja päättyy 31.10.

 

Ravunliha on kiinteää, mutta samalla pehmeää. Rapujen keitinliemi antaa ravulle hieman makean ja tillisen maun.

Siika

Lohensukuisia siikoja on useita eri tyyppejä. Kaikille siioille yhteistä on hopeanhohtoinen suomupeite, harmaat evät ja pieni pää.

 

Pohjoisen tekojärvissä esiintyy peled-siika, jonka mäti on erityisen arvostettua. Siika viihtyy vain ehdottoman kirkkaissa, puhtaissa, kylmissä ja syvissä vesissä niin sisävesialueilla, kuin meressäkin.

 

Kutuaika on syys-marraskuussa. Pyynti tapahtuu verkoilla ja rysillä.

 

Paras pyyntiaika on toukokuusta loppusyksyyn, lukuun ottamatta pelediä, jonka pyynti on ympärivuotista. Nykyään siikaa saa myös kasvatettuna ympäri vuoden.

 

Lohikalojen tapaan siika on rasvainen ja erittäin maukas kala.

 

Siikaa on saatavana useassa eri muodossa, kokonaisena, fileinä, savustettuna ja hiillostettuna.

 

Siika on suosituinta savustettuna ja tuoresuolattuna ns. graavisiikana. Se sopii erinomaisesti keittoihin ja uunikalaksi. Siikafileet ovat herkullisia myös paistettuna, pariloituna ja grillattuna. Puhdistetun siian voi hyvin myös keittää kokonaisena, jolloin se saa jäähtyä keitinliemessä ja tarjotaan kylmänä.

Muita kaloja

Härkäsimppu

Persoonallisen näköistä härkäsimppua saadaan lähes pelkästään sivusaaliina, mutta jossain määrin sen vihertävää mätiä kerätään talteen.Saaristossa myös itse kalaa pidetään herkullisena, mm. keitossa.

 

Kiiski

Ruskeankirjava ja piikikäs kiiski viihtyy lähes kaikkialla vesistöissä.Itämeressä kiisken elinalue ulottuu kauemmaksi rannikosta kuin muiden sisävesikalojen. Kiiskeä saadaan ammattikalastuksen sivusaaliina. Kiiskestä valmistetaan mm. herkullista kalalientä.

 

Kuore

Kuore eli norssi on lohikalojen etäinen sukulainen, pieni, läpikuultavan vaalea parvikala. Se on merkittävin sisävesi- ja rannikkokalastuksen sivusaaliina saatavista kalalajeista. Kuoreella on voimakas kasvihuonekurkun tuoksu. Se sopii friteerattavaksi ja pannulla paistettavaksi.Kuoreen mäti on pienirakeista ja herkullista.

 

Turska

Meressä elävällä turskalla on iso pää, suuri suu, terävät hampaat ja leuan alla paksu viiksisäie.Turskan liha on vähärasvaista ja vähäruotoista.Helposti hajoavana se sopii parhaiten vähän sekoittelua vaativiin ruokiin, kuten uuni- ja pataruokiin sekä murekkeisiin. Turskasta valmistetaan myös lipeäkalaa. Turskan maksasta valmistetaan kalanmaksaöljyä.

Lohikalojen kansainväliset leikkausasteet.

 

Lohi- ja kirjolohifileet luokitellaan Suomessakin kansainvälisten leikkausasteiden mukaan A, B, C, D ja E leikattuihin fileisiin sen perusteella, mitä fileestä on poistettu. A-filee on kaikkein vähiten trimmattu filee ja E-filee on kaikkein pisimmälle viimeistelty filee.