Pro Kala ry » Ravut » Värikäs rapukulttuuri » Ravun maagiset voimat

Ravun maagiset voimat

Rapujen käytöllä on ikivanhat perinteet. Ruotsalaisen Erik Floderiuksen mukaan jo Mesopotamiassa järjestettiin loistavia rapujuhlia. Kreikkalainen Aristoteles kuvaa joissa elävää rapua kirjoituksissaan 300-luvulla eKr. Ravun kuva löytyi myös lyötynä joihinkin antiikin kaupunkien kolikoista.

Ravun varhainen merkitys on kuitenkin johtunut enemmänkin ravun lääkinnällisestä kuin kulinaarisesta käytöstä. Ravut olivat Roomassa orjien ruokaa. Keski-Euroopassa on vieläkin apteekkeja, joiden tunnuksissa ja julkisivuissa on käytetty rapuaiheita. Ravun nimet saksaksi (Krebs) ja ruotsiksi (kräfta) sekä englannin kieleen lainattu latinan sana cancer merkitsevät myös syöpää. Ravuilla uskottiin olevan lähes maagisia parantavia voimia.

Antiikin roomalaiset kantoivat mukanaan kuivattua ravun silmää amulettina oman näkönsä varjelemiseksi ja parantamiseksi. Ravun tuhkasta valmistetulla lääkkeellä parannettiin käärmeen ja skorpionin pistoja sekä rupikonnan ja vesikauhuisen koiran puremia. Ravunkiviä on käytetty keskiajalla sydänlääkkeenä. Suomessa niitä on kutsuttu myös silmäkiviksi. Puolipallon muotoinen, sileä ja huokoinen, kuiva ravunkivi imee silmästä kyynelnesteen mukana myös roskan. Ravun rasvaa on etenkin keväisin käytetty lasten ahavoituneiden jalkojen hoitoon.

Kuva: Raputietokeskus