Kalatuotteisiin liittyvät vaikutukset ympäristöön
Suomen ympäristökeskus julkaisi vuonna 2004 tutkimuksen Suomen kalatuotteiden ympäristövaikutuksista. Tutkimuksessa selvitettiin millaisia ympäristövaikutuksia kalaan perustavien elintarvikkeiden tuotannolla on ja mitkä tuotantovaiheet aiheuttavat suurimmat ympäristövaikutukset. Tutkimusmenetelmänä käytettiin elinkaariarviointia, ja siinä otettiin huomioon kaikki oleelliset tuotannon aikaiset vaiheet alkaen raaka-aineiden valmistamisesta ja päättyen kuluttajan lautaselle valmiina tuotteena. Elintarvikkeiden tuotannon katsotaan aiheuttavan haitallisten ympäristövaikutuksien lisäksi myös positiivisia ympäristövaikutuksia. Kalatuotteiden kohdalla positiivisia vaikutuksia aiheutuu mm. kalastuksesta, joka poistaa vesistä rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita.Vesiviljely
Kalan tuotannosta aiheutuvien ympäristövaikutuksien määrän vaikuttavat tuotantomenetelmien ja tuotannon tehokkuuden lisäksi se, missä tuotantoa harjoitetaan ja millainen tuotantopaikan ympäristön herkkyys on erilaisille tuotannon aiheuttamille kuormittaville tekijöille. Suomessa kalankasvatukseen liitetään usein merkittävimpänä ympäristövaikutuksena vesien rehevöityminen. Kalankasvatuksessa käytettävillä lääkkeillä ja antifouling eli materiaalilla jota käytetään verkkokassimateriaalin levääntymisen ehkäisemiseen voi olla toksisia vaikutuksia esimerkiksi sedimenttieliöstössä. Antibioottien pääseminen luonnonympäristöön voi lisätä bakteerien vastustuskykyä antibiooteille.Kalankasvatuslaitoksista karkuun päässeet kalat voivat aiheuttaa ongelmia luonnonkalan perimässä. Karkulaisongelma ei niinkään ole ongelma Suomessa, koska karkuun päässeiden kirjolohien lisääntymistä luonnonoloissa ei juurikaan ole todettu. Norjassa tilanne on toinen, sillä karkuun päässeet kasvatetut merilohet ovat uhka Atlantin lohen luonnonvaraiselle geneettiselle kannalle. Norjassa on ongelmana myös karkulaisten luonnonkalakantoihin levittämät kalasairaudet.
Kalankasvatus aiheuttaa välillisiä vaikutuksia ympäristöön rehun valmistamisen kautta. Rehuraaka-aineiden tuotannosta aiheutuvat ympäristövaikutukset riippuvat siitä, minkä kasvin tuotannosta on kyse, missä tuotanto tapahtuu ja millä tavalla tuotantoa toteutetaan. Maatalousympäristöllä voidaan katsoa olevan myös luontoa rikastuttava vaikutus: tietyt eliölajit viihtyvät parhaiten juuri pelto-alueella ja lisäksi avoimella maaseutumaisemalla on yleisesti myönteisiä maisemavaikutuksia. Maisemavaikutuksia saattaa aiheutua myös kalankasvatuslaitoksista: ranta-asukkaat saattavat kokea kasvatuslaitosten heikentävän ympäristön maisema-arvoa. Myös kalojen, rehujen ja rehuraaka-aineiden kuljetuksilla on oma osuutensa kokonaisympäristövaikutuksissa.
Lisää aiheesta Suomen Kalankasvattajaliiton sivuilta: http://www.kalankasvattajaliitto.fi/
Kalastus
Jos kalatuotteen raaka-aine on luonnonkalaa, tuotteen alkutuotantovaiheeseen liittyy tällöin kalastuksesta ja perkauksesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia, kuten polttoaineiden kulutus ja siitä aiheutuvat päästöt. Kalastus voi vaikuttaa myös merenpohjan pohjaeliöstöön ja kalakannat voivat heikentyä liikakalastuksen seurauksena. Ruokakalastuksen "sivutuotteena" saatavat muut lajit joutuvat yleensä kuolleina takaisin mereen, rehukalan pyynnissä hukkakala ei kuitenkaan ole ongelma. Vesien rehevöitymisen hillitsemisen kannalta luonnonkalan käyttö ravintona on myönteistä, sillä kalastuksen seurauksena merestä poistuu ravinteita.Jalostus ja varastointi
Varsinaiseen kalatuotteiden jatkojalostukseen, kuten pakastamiseen, fileointiin ja savustukseen sekä varastointiin liittyy lähinnä sähköenergian ja polttoaineen käyttöä. Nämä koneelliset toiminnot vaikuttavat ennen kaikkea globaaleihin vaikutusluokkiin, kuten otsonikatoon ja kasvihuoneilmiöön. Jalostusvaiheen ravinnepäästöt vesiin ovat yleensä pieniä, mutta poikkeuksiakin on toiminnoista ja jätevedenpuhdistustehokkuudesta riippuen. Orgaaninen jäte käytetään hyödyksi pääasiassa turkiseläinten rehuna. Välillisesti jalostus aiheuttaa esimerkiksi pakkausten valmistamisen kautta päästöjä ympäristöön. Tuotteiden säilyvyys aiheuttaa kuitenkin pakkauksille omat vaatimuksensa, minkä takia pakkausten laadusta ei yksinkertaisin menetelmin voida tinkiä. Pakkausmateriaalin määrän minimoinnilla eli pakkauksen koko mitoitetaan pakattavan tuotteen mukaan, voidaan vähentää tuotekohtaisia päästöjä.Kuluttajan valintakriteerit
Pelkästään ympäristövaikutuserojen pohjalta ei ole syytä tehdä elintarvikkeisiin liittyviä valintoja, vaan tuotteisiin liittyvät muut ominaisuudet kuten niiden sisältämät ravintoaineet ja energiasisältö sekä muut ihmisen terveyden ja ravitsemuksen kannalta tärkeät ominaisuudet on syytä ottaa huomioon. Luonnollisesti myös ihmisten omilla makutottumuksilla ja ruokailutottumuksilla yleensä on oma vaikutuksensa. Lisäksi tuotteiden tuotannosta on muita, lähinnä yhteiskunnallisia, hyötyjä, joiden huomioiminen on tärkeää varsinkin silloin kun verrataan kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita toisiinsa. Jos kalanjalostusteollisuutta supistettaisiin Suomessa, työpaikkojen menetys koskisi kasvatustoiminnan tavoin erityisesti syrjäisiä rannikkoseutuja. Lähde:
Silvenius, F. ja Grönroos, J. 2004
Suomen kalatuotteiden elinkaariarviointi, Suomen ympäristö 687,
Suomen ympäristökeskus. Helsinki.
Linkki: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=80095&lan=FI


