Uutiset

Haamuverkkoja kartoitetaan ja poistetaan

Lauantaina 8. kesäkuuta ympäri maailmaa vietetään YK:n Maailman merien päivää. YK on käynnistänyt Play It Out -kampanjan, jonka tarkoitus on vähentää luontoon päätyvän muoviroskan määrää huomattavasti. Tähän liittyy myös viime vuonna käynnistynyt hanke, jonka tarkoitus on selvittää Selkämeren haamuverkkotilannetta. Hanke on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry:n koordinoima.

REKO-jaossa kuluttaja ostaa kalansa suoraan kalastajalta

Kalastaja Ari Oksanen Paraisilta on parkkeerannut pakettiautonsa Turun Länsikeskuksessa sijaitsevalle parkkialueelle monien muiden autojen joukkoon. Yhdestä autosta nostetaan esille vihanneksia, toisesta leipää, kolmannesta falafeleja. Asiakkaat kulkevat autolta toiselle ja keräävät ennalta tilaamansa tuotteet mukaansa. Puolen tunnin päästä alue taas tyhjenee. Meneillään on yhden Turun REKO-ringin jako.

Suomi esillä maailman suurimmilla kalamessuilla

Brysselissä on kokoonnuttu 27. kertaa järjestettäville Seafood Expo Global/Seafood Processing Global -messuille 7.-9. toukokuuta. Suomi on neljättä kertaa mukana Pro Kala ry:n koordinoimana. Suomen osasto on toteutettu Food from Finland -ilmeellä, ja suomalaiset kalatuotteet herättävät kiinnostusta: Hätälä Oy:n tuotteita oli mukana Seafood Excellence Global Awards -finaalissa.

Tämän vuoden messut ovat suuremmat kuin koskaan. Yrityksiä on mukana yli 2000 yhteensä 88 eri maasta. Messuvieraat ovat kala-alan ammattilaisia. Heihin kuuluu kala-alan yrittäjiä, HoReCa-alan ostajia, päivittäistavarakaupan valikoimien ammattilaisia ja maahantuojia. Suomen maaosastolla on näytteilleasettajana viisi yritystä ja esillä on silakkaa, Suomessa kasvatettua, kiertovesiviljeltyä kirjolohta sekä pidemmälle jalostettuja kalatuotteita kuten graavi- ja loimulohta sekä mäti- ja savukalamousseja.

Kalatoimiala mukana ilmastokriisin ratkaisemisessa

Kalatoimialalla olisi Kalafoorumin perusteella mahdollisuus profiloitua entistä paremmin ja näkyvämmin yhdeksi ilmastokriisin ratkaisuksi. Kalastus poistaa merestä ravinteita, jotka aiheuttavat meren rehevöitymistä. Kasvatetun kalan hiilijalanjälki on keskimäärin kuudennes naudan ja puolet sian ja broilerin hiilijalanjäljestä. Kalanviljelyn ravinnekuormitus on vain 1-2 prosenttia vesistöjen kokonaiskuormituksesta.

Perjantaina 29. maaliskuuta 2019 kala-alan ammattilaiset kokoontuivat Holiday Club Caribiaan Kalafoorumiin, jonka aiheena oli ilmastonmuutos ja kalatoimiala. Aihe selvästi kiinnosti: ilmoittautuneita oli yli 160.

Arkiruokailu muuttuu, mutta kala pysyy pinnalla

Suomalaisten elintavat, mieltymykset ja tavat muuttuvat vuosien kuluessa. Myös arkiruokailu on tällä hetkellä murroksessa. Mutu-tuntuman sijaan asiasta on tarjolla tutkimustietoa: Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa on tehty ruokatutkimusta yli 15 vuoden ajan. Arkiruokailua tutkinut Terhi Pohjanheimo kertoo, että vaikka tottumukset muuttuvat, kalalla on edelleen tärkeä merkitys suomalaisten arjessa ja ruokapöydässä.

Kalakeittoa kaikista keittiöistä!

Helmikuun toisena tiistaina vietetään kalaruoan omaa vuotuista teemapäivää, Kansallista kalakeittopäivää. Päivän tavoitteena on innostaa koko Suomi kalasopan ääreen ja lisätä erilaisten kalakeittojen sekä niiden valmistustapojen tunnettuutta.

Kalakeittopäivästä rakennetaan ilmiötä, joka kantaa kauemmaskin kuin vain yhteen päivään. Päivä auttaa kalakeiton ja sitä kautta kaiken kalaruoan näkyvyyttä ja tunnettuutta mediassa – niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin.

Seuraa siis tunnistetta #kalakeittopäivä ja ota talteen vinkit, joiden avulla voit olla mukana luomassa kalakeittopäivästä kaikkien tuntemaa teemapäivää!

2019 – uhka vai mahdollisuus?

Miltä alkanut vuosi näyttää kalatoimialan eri toimijoiden vinkkelistä? Mihin tulee erityisesti kiinnittää huomiota, mitkä kysymykset kaipaavat vastauksia? Kysyimme näkemyksiä tulevalle vuodelle toimialamme alkutuotantoa edustavilta järjestöiltä. Saamissamme vastauksissa korostuu se, että monet ongelmat ovat tuttuja aiemmilta vuosilta, mutta ratkaisut ovat jääneet puolitiehen.

Samaan aikaan mahdollisuuksia on nyt kenties enemmän kuin aiemmin: tulevat vaalit luovat tilaisuuden nostaa alan keskeisiä asioita julkiseen keskusteluun ja sitä kautta päätöksentekoon.

Ravitsemustutkija toivoo lisää kalaa suomalaisten lautasille

Tutkimustulokset osoittavat, että kala on tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, ja sen syöntiä kannattaisi lisätä nykyisestä. Kuluttajatutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. Jopa 75 prosenttia suomalaisista haluaisi syödä enemmän kalaa. Jouluna kannattaa ottaa vinkistä vaari ja koota vaikka koko joulupöytä kalan ympärille.

Kalan myönteiset terveysvaikutukset tunnetaan hyvin. Kalan kulutuksen kasvattaminen lisää monityydyttymättömien rasvahappojen, D-vitamiinin, seleenin ja jodin saantia ruokavaliosta, mikä taas tutkitusti edistää terveyttä monin tavoin.

Koko kala-ala kohtaa Innovaatiopäivillä

Kalatalouden innovaatiopäivät kokosi marraskuussa Vantaan Sokos Hotel Flamingoon yli kaksisataa kala-alan ammattilaista jakamaan ajatuksiaan ja osaamistaan koko kalan ketjun kehittämiseksi. Innovaatiopäivien järjestelyistä vastasi Pro Kalan koordinoima markkinointiohjelma. Sisällön tapahtumaan tuotti innovaatio-ohjelmien kokonaisuus. Palaute, mitä on saatu runsaasti, on ollut positiivista ja jatkoon kannustavaa. Alan ammattilaisten kohtaaminen nähdään tärkeänä ja ohjelmien tekemisestä ja tuloksista halutaan tietoa.

Lahnamakkaraa, nyhtösilakkaa ja kalansuomuliivatetta – uudet kalatuotteet syntyvät yrittäjien, tutkijoiden ja kuluttajien vuoropuhelussa

Kuluttajan saatavilla on nykyään ennätyksellinen määrä erilaisia elintarvikkeita. Kalalle on kysyntää, ja siihen vastaamiseksi tarvitaan uudenlaisia, helppokäyttöisiä ja kestävästi valmistettuja tuotteita. Kalatalouden innovaatio-ohjelmiin kuuluva Blue Products tarjoaa kala-alan yrityksille tuotekehityksen tueksi tutkimuksen keinot ja välittömän kuluttajapalautteen.

Tutkimustulokset kannustavat kotimaisen luonnonkalan tarjonnan lisäämiseen

Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen vesistöissä on paljon luonnonkalaa, jonka käyttöä elintarvikkeena olisi mahdollista turvallisesti lisätä. Kulutuksen lisäämisen edellytyksenä on kuitenkin tarjonnan lisääminen, jota hidastavat monet kalatalouselinkeinon toimintaympäristöön liittyvät haasteet. Käytön lisäämisellä olisi positiivisia vaikutuksia paitsi kansanterveyteen myös kalan kotimaisuusasteeseen ja kalataloutemme tuottavuuteen ja kannattavuuteen.