Kalan arvoketju esittäytyy – Tiina Maanpää, laatupäällikkö

Kalan arvoketju esittäytyy – Tiina Maanpää, laatupäällikkö

”Olen työskennellyt Länsi-Rannikon Kalassa noin kuusi ja puoli vuotta. Tehtäviini kuuluu muun muassa omavalvonnasta huolehtiminen, yhteistyö terveystarkastajien kanssa, näytteenotto, pesujen tarkastusta, varastokirjanpitoa ja rahtikirjojen täyttämistä. Käsittelen myös mahdolliset reklamaatiot ja olen yhteydessä asiakkaisiin.

Koulutukseltani olen bio- ja elintarviketekniikan insinööri. Aiemmin olen työskennellyt margariinitehtaalla ja Leafin karkkitehtaalla. Määräaikaisuuden päättyessä kuulin Länsi-Rannikon Kalalla olevan laatupaikan auki, ja sain sen.

Työni on hyvin vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Se, että saa olla mukana kehittämässä toimintaa, on hienoa. Haastavinta laadunvalvonnassa on pitää huolta siitä, että ne pienetkin asiat tulevat hoidetuksi: käsienpesut, kirjaukset ja niin edelleen. Ne voivat tuntua pieniltä, mutta ovat äärimäisen tärkeitä. Palkitsevinta ovat onnistumiset ja se, kun saa muutosta ja kehitystä aikaan.

Silakan suhteen haasteena Suomessa on se, miten silakan arvostus ja sitä kautta kulutus saataisiin kasvamaan. Samaan aikaan saatavuuden kanssa ongelmia tuovat hylkeet ja merimetsot.

Suurena mahdollisuutena on se, että monet suomalaiset haluavat vähentää punaisen lihan syömistä ja lisätä lautaselleen enemmän kalaa. Suomalaiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota siihen, mitä syövät, ja se on alalle todella hieno juttu.”