Kalatalouden arvoketju esittäytyy – Lilia Leps, kalanjalostaja

Myrskylän Savun toimitusjohtaja Lilia Leps on savukalan ammattilainen. (Kuva: Myrskylän Savu)

”En voi väittää, että olisin aina haaveillut ammatista kala-alalla. Minulla oli ravitsemusalan koulutus ja kun asuinpaikkakunnalta tarjoutui tilaisuus käyttää osaamistani kalan parissa, tartuin siihen. Sitten kala vei mennessään. Nykyään olen mieheni kanssa yrittäjänä samassa paikassa, jossa aloitin yli 20 vuotta sitten vientipäällikkönä. Myrskylän Savu Oy valmistaa savukalaa ja muita kalajalosteita, sekä toimii kalanvälittäjänä ja kalatukkuna.

Työmme ytimessä on kalan käsitteleminen. Työhön kuuluu tietenkin myös ostoa ja myyntiä. Tuotannon suunnittelu on tärkeää. Sillä varmistetaan, että ostettu ja myyty kala kohtaavat. Raaka-aineen ostot on ennakoitava pitkällä tähtäimellä, vaikka tuotemyynti lähtee aina asiakkaan akuutista tarpeesta.

Yrittäjyys kala-alalla vaatii ennen kaikkea sitkeyttä ja jatkuvuutta. Työ on hektistä ja vaihtelevaa, mutta toiminnan on oltava pitkäjänteistä, sillä oikotietä menestykseen ei ole. Tarvitaan myös luovuutta, jotta pystytään käyttämään kaikki raaka-aine mahdollisimman hyvin erilaisiksi tuotteiksi. Ratkaisuja on löydettävä moneen tarpeeseen ja hintaluokkaan. Apua on myös laajoista verkostoista ja hyvistä suhteista alan muihin yrittäjiin. Kilpailuasetelmasta huolimatta on pystyttävä säilyttämään yhteistyökyky.

Työssäni palkitsevinta on positiivinen palaute. Se, että asiakkaat tykkäävät tuotteistamme, on meille tärkeää. Kaikki haluavat hyvää ruokaa, ja me haluamme tuotteillamme ilahduttaa ihmisiä. Saamme paljon positiivista palautetta, ja imagomme perustuu laatuun ja hyvään maineeseen. Työssä auttaa viihtymään myös työyhteisö. Hyvät tyypit ympärillä ovat kullan arvoisia.

Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta näkymät ovat hyvät. Optimistisesti mennään eteenpäin. Seitsemässä vuodessa yritys on kehittynyt mukavasti: aloitimme kahdestaan ja nyt työllistämme jo kymmenen henkeä. Pienen yrityksen on vaikea kilpailla suurten markkinoilla, mutta luotamme vahvuuksiimme – tuoreuteen, kotimaisuuteen ja pitkän historian aikana huippuunsa kehittyneisiin resepteihin.”

 

Kalan arvoketju esittäytyy -sarjassa pääsevät ääneen kala-alan ammattilaiset, joiden muodostaman tiiviin ketjun kautta kala löytää tiensä vedestä ruokapöytään.