Kalaa vihannestaskussa

150 g nahatonta kalafileetä/ruokailija, esim. ahventa tai kuhaa ruodottomaksi leikattuna

hienoa merisuolaa ja mustapippuria myllystä
50 g voit
1 appelsiini
1 fenkoli
1 pieni kesäkurpitsa
pala purjosipulia
1 rasia kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä

 


Leikkaa appelsiinista neljä siivua, ilman kantapaloja. Leikkaa fenkoli,
kurpitsa, ja purjosipuli haluamaasi muotoon. Halkaise tomaatit. Mausta
kalafileet suolla ja pippurilla. Esilämmitä grilli. Revi vahvasta foliosta
neljä palaa ja levitä ne työpöydälle. Ripottele hieman oliiviöljyä folion
päälle. Levitä sitten vihannekset foliopalojen päälle, jokaiseen nyyttiin saman
verran kasviksia. Mausta kasvikset suolalla ja pippurilla. Asettele kalafileet
kasvisten päälle. Laita kalafileiden päälle pari nokaretta pehmeää voita.
Grillaa appelsiinisiivut ja asettele ne kala-vihannesnyyttiin päällimmäiseksi.
Sulje kala-vihannestaskut folion avulla, taittaen reunat ylöspäin, jotta
nesteet pysyisivät taskussa. Grillaa kala-vihannestaskuja n. 15 minuuttia (ei
täydellä teholla). Anna raaka-aineiden vetäytyä taskuissaan pari minuuttia
grillaamisen jälkeen. Tarjoile kala esimerkiksi grillattujen uusien perunoiden
ja kermaviilikastikkeen kera.