Silli on keskikesän herkku

Kuukauden kalasaalis -jutuissa kerromme, mitkä luonnonkalat ovat juuri nyt sesongissa ja mitä niistä voisi kokata.

Silli

Keskikesällä pyydetyn kalan sesonkikalenteria tarkastelevaa voi harmittaa. Sesongissa kun ei kovin montaa kalaa ole. Onneksi kesän herkuttelun pelastavat paitsi kasvatettu kala, myös erilaiset säilykkeet. Uusien perunoiden kanssa nautittu silli onkin kesäherkku vertaansa vailla!

Syy siihen, miksi kalaa ei välttämättä ole kesällä niin hyvin saatavilla, on muun muassa veden lämpötilassa. Kun vedet lämpenevät, kaloista tulee vähemmän aktiivisia. Ne vetäytyvät lähelle pohjaa viileämpiin vesiin eivätkä siten käy pyydykseen samalla tavalla kuin keväällä tai syksyllä.

Silli on Pohjois-Atlantilla elävä parvikala. Itämeressä uiskentelevia, meren suolapitoisuuden vuoksi pienempikokoisia ja vähärasvaisempia sillejä kutsutaan tutulla nimellä: ne ovat silakoita! Silli ja silakka ovat samaa lajia (culpea harengus): biologisesti ne eivät eroa toisistaan, mutta vakiintunut tapa on mieltää silakka sillin alalajiksi. Suomalaisia sillinkalastajia ei ole ollut enää vuosikymmeniin, mutta silliä jalostetaan yhä Suomessa.

Haluatko tietää sillistä lisää? Tee kotimaanmatka Varsinais-Suomen Rymättylään: Röölän kylästä löytyy Silliperinnekeskus Dikseli!